SADE IoT Boosterin avulla nopeutta ja tehokkuutta tuotekehitykseen

Entiset nokialaiset perustivat SADE Innovationsin vuonna 2017. Muutaman IoT-hankkeen jälkeen yritys lähti kehittämään osaamisestaan omaa ratkaisua, jonka ansiosta se on menestynyt hyvin tuotekehitysprojektien alihankintabisneksessä.

Sade Innovationsin alku juontaa juurensa Microsoftin Salon yksikön alasajoon vuonna 2015. Kaupunki alkoi toipua romahduksesta ripeästi, ja sinne nousi paljon uusia teknologiayrityksiä. Yksi niistä oli yhdysvaltalainen start-up Nuviz Inc., joka perusti t&k-yksikön Saloon ja palkkasi joukon Nokia-Microsoft-taustaisia insinöörejä kehittämään moottoripyöräkypärän lisävarusteeksi tarkoitettua heijastusnäyttölaitetta.

Nuviz ajautui vaikeuksiin vuonna 2017, mutta yrityksen henkilökunta päätti pitää tiimin yhdessä ja ryhtyä myymään osaamistaan alihankintana. He perustivat syyskuussa 2017 uuden yrityksen, SADE Innovationsin, jonka omistajiksi tulivat lähes kaikki Nuvizin Salon yksikön työntekijät.

Monessa kohteessa testatusta ratkaisusta kehitettiin lisensoitava teknologia-alusta

SADE Innovations teki aluksi paljon sekalaisia tuotekehitysprojekteja, esimerkiksi mobiilisovelluksia, mutta keskittyi sitten IoT-hankkeisiin. IoT ratkaisut koostuvat yleensä samankaltaisista osista: pilvipalvelu, jokin internettiin kytkeytyvä laite, sovellukset pilveen saapuvan datan käsittelyyn ja laitteen ohjaukseen sekä tietoturvalliset yhteydet ja päivitettävät laitteiden ohjelmistot.

”Projektin kulku oli aina samankaltainen. Kun oli tehty jo pari kolme hanketta, halusimme saada tuotettua asiakkaalle enemmän lisäarvoa ja myös kehittäjille vaihtelevampia haasteita. Päätimme sitten tehdä tästä ohjelmisto- ja elektroniikkamoduulien kokoelmasta yrityksemme oman, lisensoitavissa olevan ratkaisun, joka nimettiin IoT Platformiksi”, kertoo SADE Innovationsin toimitusjohtaja Juha Kuosa.

”Ratkaisun avulla IoT-projektit saavat nopean liikkeelle lähdön. Samoja asioita ei tarvitse tehdä aina uudelleen, kehitystyö pääsee heti täyteen vauhtiin ja asiakkaan bisnestarpeisiin voidaan keskittyä paremmin alusta alkaen. Laatukin pysyy hyvänä, kun samaa koodipohjaa on käytetty jo monessa kohteessa”, hän jatkaa.

Hedelmällistä yhteistyötä IoT Pajan kanssa

Kun IoT Platformista oli tehty ensimmäinen demoversio, SADE Innovations kääntyi IoT Pajan puoleen, jonka tiimiläiset olivat tuttuja jo Nokia-Microsoft-ajoilta. ”Aluksi lähdimme hakemaan vain rahoitusta, mutta sitten huomasimme että IoT Paja tarjoaa paljon muutakin apua. Sen lisäksi, että IoT Pajan asiantuntijat sparrasivat konseptiamme, he toivat markkina- ja asiakasnäkökulman mukaan. Yhteistyömme on ollut hedelmällistä”, kertoo Juha.

Projekti alkoi tammikuussa 2018. SADE Innovationsin tiimi kävi aika ajoin IoT Pajan tiloissa Espoon Keilalahdessa demoamassa ja rakentamassa protoja, minkä lisäksi pajalaiset tekivät heille mekaniikkaosia ja joitain mittauksia. Kehityshanke saatettiin loppuun tänä syksynä, ja ratkaisun nimi muuttui IoT Platformista SADE IoT Boosteriksi.

SADE IoT Booster pohjana jo useissa IoT-ratkaisuissa

SADE IoT Boosterin avulla voidaan rakentaa räätälöityjä IoT-järjestelmiä nopeasti ja kustannustehokkaasti, laadusta tinkimättä. Ratkaisua on jo käytetty useissa asiakasprojekteissa, kuten esimerkiksi L7Driven kanssa sähköisen ajoneuvon kytkemisessä pilveen mobiiliverkon tietoliikenneyhteyttä käyttäen, Silmux Oy:n julkisiin tiloihin tarkoitetussa Silmu-tuolissa, johon on integroitu sensoreita optimaalisten olosuhteiden ylläpitämiseksi, sekä Sensoanin skaalautuvassa IoT gateway -ratkaisussa yhdistämällä massiivinen määrä sensoreita pilveen.

SADE IoT Boosteria on hyödynnetty myös koronatestauksen kehittämisessä. Koronatartuntaa voidaan pian mitata ja analysoida nopeasti uloshengitysilmasta tamperelaisen Deep Sensing Algorithmsin (DSA) kehittämällä puhalluslaitteella. SADE Innovations toimitti laitteeseen elektroniikan, ohjelmistot ja pilvipalvelut, ja kehitystyön pohjana käytettiin SADE IoT Booster ratkaisua.

”Yhteistyömme IoT Pajan kanssa jatkuu edelleen asiakaskonseptien merkeissä. Pajan asiantuntijatiimi on tekemisissä monien erilaisten yritysten kanssa, ja he näkivät heti ratkaisullemme muitakin käyttökohteita. Olemme saaneet tätä kautta useita arvokkaita asiakaskontakteja, joiden kanssa teemme töitä”, sanoo Juha lopuksi.

Faktaboksi

Juhan opit IoT Pajan kanssa työskentelystä

  1. Sinulla on oltava toimiva konsepti, jolla on kaupalliset menestymismahdollisuudet
  2. Ideasi pitää olla yrityksen kannalta järkevä ja sovittava sen toimintaan
  3. Valmistaudu vastaamaan kysymyksiin rehellisesti ja avoimesti
  4. Ota parannusehdotukset huomioon
  5. Kannattaa olla rohkea ja uskoa omaan juttuun

Yrityksen perustiedot

Sade Innovations on Salon IoT-kampuksella toimiva tuotekehityspalveluita tarjoava yritys. Tehnyt 60 asiakasprojektia 40 yritykselle kolmen vuoden aikana
Perustettu: syyskuussa 2017.
Henkilöstö: 25 työntekijää, 34 omistajaa. Käytössä sitouttamisohjelma, jolla uudet työntekijät saavat osakkeita vuoden työsuhteen jälkeen.
Palvelut: Elektroniikka- ja mekaniikkasuunnittelu, teollinen muotoilu, IoT-ratkaisut, pilvipalvelut, sovelluskehitys, konseptointi ja systeemisuunnittelu.